5P00GX95-3002
Laboratoriotöihin luokka jaetaan kahteen ryhmään.
Laboratoriotöihin valmistautuminen aloitetaan tasan klo. 8 tai 12
1. Sairaana ei SAA tulla kouluun.
2. Sairaudesta ilmoitetaan aina opettajille.
3. Lähtökohtaisesti poissaolot korvataan seuraavalla (mahdollisella) viikolla toisen ryhmän kanssa edellyttäen, että on terve. Tällöin opiskelijan vastuulle jää ottaa yhteyttä opettajaan sopiakseen rästin suorittamisen. (Ryhmät ovat isoja, joten montaa rästiläistä ei voida ottaa samaan labrakertaan).
4. Rästikerralla, on mahdollista korvata yksi laboratoriokerta, mutta vasta sitten, jos ed. 3. kohta ei enää onnistu.
5. Jos poissaoloja tulee runsaasti, niin rästiin jääneet töitä/työt tehdään seuraavien toteutuksien yhdeydessä. Tällöinkin pitää huomioida, että labrassa saa olla korkeintaan 17 opiskelijaa.
6. Paria päivää ennen tullessanne rästilabraan ilmoittakaa siitä vielä opettajille sekä labran henkilökunnalle Sari Leinoselle, jotta teitä varten tarvittavat reagenssit ovat valmiina.
5K00GG13-3004
Opintojaksolla ei järjestetä yksilöllisiä opetusjärjestelyjä muuten kuin saadun päätöksen perusteella. Tämä koskee tehtävien palautusta, koetta ja kaikkea muuta suorittamista.
NT00HK25-3001
Työturvallisuus- ja tulityöosuuksien osalta ajankäyttö noudatta TAMKin normaalien oppituntien mukaista järjetelyä, mutta vaatii opiskelijalta täyden osallistumisen opetukseen sen ensiminuuteilta alkaen. Ulkopuolisen auditoinnin mahdollisuus TTK/SPEK.
5P00EE10-3005
Esitietovaatumukset: Perusteet paperin valmistuksesta ja paperituotteista.
5T00EF59-3005
- Opintojaksoon liittyvät lisätiedot julkaistaan Moodlessa.
- Toteutussuunnitelmaa saatetaan joutua muuttamaan tarpeen niin vaatiessa.
- Kurssilla järjestettävällä lähiopetuksella (aloitusluento, turvallisuuskoulutus, sähtöturvallisuusjohtaminen ja laboratorio) on 100% läsnäolovaatimus.
Ajankohta
- Opetus alkaa lukujärjestyksen mukaisesti.
- 3-4 opiskelijan työryhmät muodostetaan kurssin alussa.
- Kurssin työryhmäkohtainen aikataulu julkaistaan Moodlessa.
Esitiedot
- Opiskelijan tulee osallistua opintojakson alussa pidettävään "Turvallisuuskoulutus ja opastus" -tilaisuuteen sekä suoritettava hyväksyttävästi aiheesta pidettävä turvallisuuskoe ennen laboratoriotöiden aloittamista (ei uusintamahdollisuutta).