7K00GH60-3035
Kurssin vastuuopettaja lähettää kurssille ilmoittautuneille oppimisympäristön avaamiseksi linkin tai ajoittaa kurssin aukeavaksi toteutuksen aikataulun mukaan.
7K00GH56-3034
Kurssi toteutetaan monialaisesti. Pienryhmät rakentuvat eri sote-alan opiskelijoista, joka harjaannuttaa monialaiseen työskentelyyn jo opintojen aikana.
Toteutussuunnitelma voi päivittyä ennen opintojakson orientaatiota.
Ainoastaan aiemmin verkkototeutukselle osallistuneet voivat tulla korvaamaan tälle toteutukselle.
7K00FP49-3004
Esitietovaatimukset
Suoritettuna hoitotyön alku- ja keskivaiheen opinnoista, vähintään 135 op sisältäen Lasten ja nuorten sekä vammaisten hoitotyön –opintojakson, anatomian ja fysiologian opintojaksot sekä kuusi keskivaiheen harjoittelua.
Simulaatioharjoitukset: simulaatioihin tullaan suojavaatteissa.
Ohjeita harjoitteluun:
- Täytä lääkehoidon passia jakson aikana.
- Laadi harjoittelujakson ensimmäisellä viikolla tavoitteet arviointilomakkeelle.
- Laadi työvuorot yksikön tapojen mukaisesti harjoittelujaksolle kirjattuna workseediin.
- Tee alustavat tavoitteet ja työvuoroehdotukset workseediin ensimmäisen harjoitteluviikon aikana.
- Ohjaava opettaja antaa workseediin palautetta tavoitteista opiskelijalle sekä ohjaajille ja sopii väli- ja loppuarviointiajankohdat opiskelijan kanssa.
- Väliarviointiaika 3-5 viikolla. Väliarviointi käydään opiskelijan, ohjaajien ja opettajan kesken. Opiskelija valmistautuu väliarviointiin etukäteen tekemällä workseedissa itsearvioinnin.
- Loppuarviointikeskustelu käydään opiskelijan, ohjaajan ja opettajan kesken. Opiskelija tekee kirjallisen itsearvioinnin workseediin ennen loppuarviointia.
- Opettajaohjaajaan voit olla yhteydessä sähköpostitse/puhelimitse harjoittelun aikana.
7K00FO63-3027
Sairaanhoitajakoulutuksen harjoittelujaksojen paikkoja valittaessa on huomioitava harjoittelujaksojen sijoittuminen laaja-alaisesti hoitotyön eri osa- alueille. EU-direktiivin edellyttämät yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alueet ovat sisätautipotilaan hoitotyö, kirurgisen potilaan hoitotyö,lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö, äitiyshuolto, mielenterveys- ja päihdetyö, gerontologinen hoitotyö ja kotisairaanhoito, akuutti hoito, palliatiivinen hoitotyö ja elämän loppuvaihe sekä vammaisuus ja vammaisten hoito.
7K00GH56-3033
Kurssi toteutetaan monialaisesti. Pienryhmät rakentuvat eri sote-alan opiskelijoista, joka harjaannuttaa monialaiseen työskentelyyn jo opintojen aikana.
Viimeisellä eli 5. pienryhmätapaamiselle on 100% läsnäolopakko. Jos olet pois viimeisestä tapaamisesta, tulee poissaolo korvata toisessa pienryhmässä tai toisella toteutuksella. Muissa pienryhmätapaamisissa (1-4) on 75% läsnäolopakko. Jos opiskelija on pois pienryhmätapaamisista, hän voi korvata poissaolon toisen ryhmän tunnilla. Korvaaminen pitää aina sopia etukäteen pienryhmän opettajan kanssa. Poissaolo voidaan korvata tarvittaessa myös englanninkielisellä toteutuksella. Jos et osallistu kurssille edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti, voit suorittaa kurssin uudelleen seuraavalla lukukaudella.
Toteutussuunnitelma voi päivittyä ennen opintojakson orientaatiota.
HUOM! Jos sinulla on yksilöllinen opiskelujärjestelypäätös, ota tämä puheeksi rohkeasti oman pienryhmän opettajan kanssa viimeistään ensimmäisellä opetuskerralla.
7F00HJ43-3001
Exam-tentit arvioidaan, ja opintopisteet kirjataan opintorekisteriin pääsääntöisesti parittomien viikkojen torstaisin, poislukien koulujen loma-ajat.
Kesätauko 2025
Opintopisteiden rekisteröinti ennen kesätaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 5.6.2025 klo 16.00.
Kesätauon jälkeinen seuraava arviointi: 14.8.2025.
Joulutauko 2025
Opintopisteiden rekisteröinti ennen joulutaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 18.12.2025 klo 16.00.
Joulutauon jälkeinen seuraava arviointi: 2.1.2026 (perjantai).
Kesätauko 2026
Opintopisteiden rekisteröinti ennen kesätaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 4.6.2026 klo 16.00.
Kesätauon jälkeinen seuraava arviointi: 13.8.2026.
Viimeinen arviointi: Opintojakso on suoritettava kokonaisuudessaan viimeistään 31.8.2026 klo 16.00 (maanantai).
7K00FP52-3007
Harjoittelun aikainen tehtävä:
- Valitse mielenkiintoinen ja oppimista tukeva potilastapaus ja kuvaa potilaan anestesian toteuttaminen ja kulku. Peilaa tapauksen toteutumista teoreettiseen tietoon eli käytä työssäsi lähteitä, vähintään 5 lähdettä, joista yksi tieteellinen
- Laita potilastapauksesi Moodle-alustan wiki-taulukkoon kolmannen harjoitteluviikkoosi loppuun mennessä
- Opiskelija suorittaa opintojakson alussa ns. alkukokeen, jossa on sekä teoriaosuus että lääkelaskuosuus. Alkukokeen teoriaosuus ja lääkelasku on oltava hyväksytysti suoritettu ennen harjoittelua.
- Lääkehoidon passin täyttäminen
7K00GH67-3020
Toteutukselle voi osallistua opiskelija, joka on ilmoittautunut määräajassa ja osallistuu pakolliselle aloitustunnille sekä täyttää esitietovaatimukset.
Esitietovaatimuksena osallistuminen kliinisen hoitotyön perusta ja lääkehoito ja lääkelaskut opintojaksoille.
7K00FO63-3031
Sairaanhoitajakoulutuksen harjoittelujaksojen paikkoja valittaessa on huomioitava harjoittelujaksojen sijoittuminen laaja-alaisesti hoitotyön eri osa- alueille. EU-direktiivin edellyttämät yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alueet ovat sisätautipotilaan hoitotyö, kirurgisen potilaan hoitotyö,lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö, äitiyshuolto, mielenterveys- ja päihdetyö, gerontologinen hoitotyö ja kotisairaanhoito, akuutti hoito, palliatiivinen hoitotyö ja elämän loppuvaihe sekä vammaisuus ja vammaisten hoito.
7G00GP11-3003
Orientaatio opetukseen osallistuminen on tärkeää.
Työelämäharjoittelun tunnit tulee täyttyä ohjeiden mukaan, ohjeet moodlessa.
7K00FO62-3034
Sairaanhoitajakoulutuksen harjoittelujaksojen paikkoja valittaessa on huomioitava harjoittelujaksojen sijoittuminen laaja-alaisesti hoitotyön eri osa- alueille. EU-direktiivin edellyttämät yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen alueet ovat sisätautipotilaan hoitotyö, kirurgisen potilaan hoitotyö,lasten, nuorten ja perheiden hoitotyö, äitiyshuolto, mielenterveys- ja päihdetyö, gerontologinen hoitotyö ja kotisairaanhoito, akuutti hoito, palliatiivinen hoitotyö ja elämän loppuvaihe sekä vammaisuus ja vammaisten hoito.
7G00GP10-3003
Opetus on 100% läsnäolovelvollista, poissaolot tulee korvata lukujärjestyksestä löytyvien korvauspajojen yhteydestä. Korvauspajat järjestetään 2 kertaa lukukaudessa.
7K00GH76-3014
- Mikäli pienryhmätehtävän palautus ja/tai tehtävän vertaisarviointi puuttuu tai osallistuminen kirjaston tietoasiantuntijan luennolle puuttuu, opiskelija ei saa toteutuksesta suoritusta.
-Pienryhmätehtävä sekä pienryhmätehtävän vertaisarviointi tulee palauttaa sovitussa aikataulussa
-Kirjaston tietoasiantuntijan luennolle on ennakkotehtäviä, jotka tulee olla tehtyinä luentoon mennessä. Poissaolo kirjaston tietoasiantuntijan luennolta tulee korvata toisessa toteutuksessa.
-Toteutussuunnitelma täydentyy orientaatiotuntiin mennessä, muutokset ovat mahdollisia!
7K00GH74-3013
Huomioithan, että Anatomia ja fysiologia 3 on osa toisen vuoden (kolmannen lukukauden) opintoja opetussuunnitelman mukaisesti. Opiskelijan tulee olla osallistunut Anatomia ja fysiologia 1 opintojaksolle.
Ensimmäisellä tunnilla käydään läpi orientaatioasiat, joten läsnäolo orientaatiossa on erittäin suositeltavaa. Mikäli joudut olemaan poissa orientaatiosta, selvitä itse kurssin asiat samalla toteutuksella olevalta kurssitoverilta.
Anatomian ja fysiologian osuus sisältää lähipetusta ja opiskelijan itsenäistä työtä. Lähiopetus on suunniteltu siten, että tunneilla käydään läpi opiskelijan ennalta opiskelema aihealue. Oppimisen edellytyksenä on se, että opiskelija perehtyy tunnin aiheeseen etukäteen mm. opiskelemalla aihepiiriä kirjasta ja tekemällä mahdollisia tehtäviä. Lähiopetuksessa paneudutaan tärkeimpiin ja vaikeimpiin asioihin pohtien, kysellen ja keskustellen.
HUOMAA! Etäopetus on etäopetusta ja lähiopetus on lähiopetusta. Lähiopetusta ei voi seurata etäyhteydellä.
Sisällöt ja sisältökohtaiset tavoitteet:
- Tuki- ja liikuntaelimistön rakenne ja toiminta: Opiskelija tunnistaa elimistön suuret luut rakenteineen sekä ymmärtää kuinka luiden väliset nivelet muodostuvat. Opiskelija osaa selittää nivelen rakenteen ja ymmärtää sen toiminnan. Opiskelija ymmärtää kuinka lihas supistuu, tunnistaa pinnalliset lihakset ja tietää kuinka ne liikuttavat niveliä.
- Aineenvaihdunnan säätely: Opiskelija tuntee elimistön tärkeimmät endokriiniset rauhaset, niiden tuottamat hormonit sekä näiden vasteen. Opiskelija ymmärtää endokriinisten rauhasten välisen vaikutuksen ja biologisen takaisinkytkennän, joka pitää hormonitasapainoa yllä.
- Lisääntymiselimistö: Opiskelija osaa miehen ja naisen lisääntymiselimistön rakenteen ja toiminnan, pystyy selvittämään kuukautiskierron, hedelmöitymisen, kiinnittymisen ja gastrulaation. Osaa istukan rakenteen ja toiminnan.
7K00GH78-3001
Esitietovaatimukset Ensimmäisen vuoden opinnoista 30 op suoritettuna, sisältäen opintojakson lääkehoito ja lääkelaskut. Osallistunut laskimonsisäinen nestehoito ja verensiirto toteutukselle.
Opiskelija
osaa seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen ja hedelmällisyyden suojelun perusteet
osaa tavallisimmat gynekologiset sairaudet ja tietää niihin liittyvät tutkimukset ja hoidon
saa valmiuksia gynekologisessa tutkimuksessa avustamiseen, rintojen palpaation ohjaukseen sekä seksuaalisuuteen liittyvien asioiden puheeksi ottamiseen
osaa raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan ja tietää tavallisimmat häiriöt raskaus- ja lapsivuodeaikana
osaa äitiyshuollon palvelujärjestelmän rakenteen ja –prosessin
osaa toimia tarkoituksenmukaisesti sairaalan ulkopuolisessa synnytyksessä
saa valmiuksia ohjata perheitä imetyksessä, vastasyntyneen perushoidossa ja tarkkailussa
tunnistaa seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä eettisiä ongelmia ja osaa toimia eettisten periaatteiden mukaisesti
osaa gynekologian, raskausajan, synnytyksen ja lapsivuodeajan lääkehoidon perusteet
7G00GN71-3002
Opetus on läsnäolopakollista.
Opetuksesta voi olla poissa ilman korvausvelvoitetta oman tai lapsen sairauden vuoksi 2 kertaa.
Muut poissaolot korvataan seuraavalla toteutuksella.
7K00GH61-3027
Opiskelijan pitää pystyä suullisesti ohjaamaan potilasta erilaisissa hoitotyön tilanteissa niin, että asiakasturvallisuus toteutuu. Taitopajoissa tulee olla hoitotyöhön sopiva työvaatetus ja sisätyökengät sekä asianmukainen hygienia ja ulkoasu. Opiskelijan tulee hankkia opintojen alussa taitopajoihin soveltuva vaatetus. Älkää käyttäkö voimakkaita hajusteita tunnilla.
Toteutussuunnitelma voi päivittyä ennen opintojakson orientaatiota.