5N00GL31-3024
Lisätietoja kurssin Moodlessa.
Tekoälyä saa hyödyntää oppimisen tukena (esim. harjoitustehtävissä sparraajana), mutta kokeissa sen käyttö on ehdottomasti kielletty.
5N00GL21-3015
Kurssin aloitus 2.9. klo 17.00 zoomissa. Silloin käydään läpi kurssin käytänteet. Opintojakson Moodle-toteutus ei välttämättä näy automaattisesti, vaan se täytyy hakea kurssitunnuksella. Opettaja lähettää ilmoittautuneille ennen kurssin alkua (viimeistään 1.9.) Moodle-avaimen ja zoom-linkin sähköpostilla. Linkki Zoomiin löytyy myös Moodlesta. Aloituskerta nauhoitetaan, joten jos et pääse paikalle, katso video.
Kurssilla kerrataan matematiikan perusteita, kuten laskusääntöjä, yksikkömuunnoksia ja perusyhtälöiden ratkaisemista. Kurssilla pääpaino on hyvän laskurutiinin harjoittelu tekemällä verkossa ohjattuja laskuharjoituksia sekä kotitehtäviä. Tarvittaessa suositellaan myös kerrattavaksi aiempia matematiikan opintoja.
Kurssiarvioinnissa käytetään jatkuvaa arviointia, jossa osa kurssipisteistä kerätään kurssin suorituksen aikana ja loput kokeella. Tästä syystä kurssilla edetään tietyssä viikkorytmissä ja tehtävät ovat palautettavissa ainoastaan kyseisellä viikolla. Tehtäviä ei voi siis palauttaa enää jälkikäteen. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla mukaan vielä aloituksen jälkeen, mutta kaikkia tehtäväpisteitä ei pysty keräämään enää jälkikäteen. Mikäli ilmoittaudut kurssille vielä alotuskerran 2.9. jälkeen, laita siitä tietoa myös kurssin opettajalle, jotta saat tarvittavat linkit ja nimesi kotitehtävälistaan.
3H00DP40-3012
Uusinnoissa noudatetaan liiketalouden tutkinto-ohjelman uusintakäytäntöä (ks. Tutkintosääntö 27 §). Hylätyn oppimistehtävän (raportti, essee, ryhmätyö, esitys, tms.) voi uusia opintojakson päättymisen jälkeen. Uusinnasta tulee sopia opintojakson opettajan kanssa heti hylätyn arvioinnin saamisen jälkeen tai viimeistään 3 kk opintojakson päättymisen jälkeen (=toteutussuunnitelmaan kirjattu päättymispäivä). Jos opintojakso loppuu touko-kesäkuussa, tulee opettajaan olla yhteydessä 4 kk:n kuluessa. Mikäli opiskelija ei ole annetun aikarajan puitteissa yhteydessä opettajaan tai mikäli opiskelija ei palauta tehtävää opettajan kanssa erikseen sovitun aikarajan mukaisesti, tulee opiskelijan ilmoittautua kurssille uudelleen. Jos opintojakso on jäänyt selvästi kesken tai opiskelijalta puuttuu useita oppimistehtäviä, opintojakso tulee suorittaa uudelleen.
3H00DP33-3020

3H00DP34-3011

7F00HI02-3001
Exam-tentit arvioidaan, ja opintopisteet kirjataan opintorekisteriin pääsääntöisesti parittomien viikkojen torstaisin, poislukien koulujen loma-ajat.
Kesätauko 2025
Opintopisteiden rekisteröinti ennen kesätaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 5.6.2025 klo 16.00.
Kesätauon jälkeinen seuraava arviointi: 14.8.2025.
Joulutauko 2025
Opintopisteiden rekisteröinti ennen joulutaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 18.12.2025 klo 16.00.
Joulutauon jälkeinen seuraava arviointi: 2.1.2026 (perjantai).
Kesätauko 2026
Opintopisteiden rekisteröinti ennen kesätaukoa: suoritukset tehtävä viimeistään 4.6.2026 klo 16.00.
Kesätauon jälkeinen seuraava arviointi: 13.8.2026.
Viimeinen arviointi: Opintojakso on suoritettava kokonaisuudessaan viimeistään 31.8.2026 klo 16.00 (maanantai).
7K00FC46-3006
Toteutussuunnitelman tiedot voivat täydentyä tarvittaessa.
5N00EZ75-3007
Viikko 1: Johdanto, Kestävän kehityksen merkitys ja tavoitteet
Viikko 2-3: Maa- ja vesiekosysteemien toiminta
Viikko 4-5: Ilmastosysteemin perusteet
Viikko 6: Välipalaute
Viikko 7-8: Ilmaston ja ekosysteemien väliset takaisinkytkennät
Viikko 9-10: Ilmaston ja monimuotoisuuden suojelu
Viikko 11: Yhteenveto ja kurssipalaute