5G00FY15-3006
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaan viikolla 36.
Esitietotehtäviä annetaan jo viikolle 35
5N00EK77-3099
Esitiedot: lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.
Toteutuksen linjaus tekoälyn käytöstä opiskelussa
Mikäli opiskelija käyttää sallitusti oppimistehtävissään tekoälytyökalu(j)a apunaan, on hänen viitattava käyttämiinsä tekoälyihin ja toimitettava käyttämänsä syötteet (promptit) tehtävävastauksiensa yhteydessä. Mikäli opiskelija esittää tekoälyn tuottamat tulokset ominaan ilman viitteitä, lähteitä ja/tai syötteitä, opettaja voi olla hyväksymättä tuotosta tai vaatia sen tekemistä uudelleen. Opettajalla on oikeus kysyä opiskelijalta, onko hän mahdollisesti käyttänyt tekoälyä oppimistehtävässään.
5N00EV04-3012
Opintojaksolle hyväksytään ensisijaisesti kohderyhmän opiskelijoita sekä sellaisia aiempien vastaavien vuosikurssien opiskelijoita, joilta opintojakso on jäänyt suorittamatta.
Oppitunnit ovat kaksoistunteja ja alkavat lukujärjestyksen mukaan varttia yli mainitun kellonajan, ellei toisin ole sovittu tai ilmoitettu. Mahdollisista poikkeuksista ilmoitetaan Moodlessa.
5N00EK77-3098