Rajaa hakua
Piilota rajaukset
2E00EW63-3009
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
1) koulutus, työnhaku ja työ: opiskelija osaa kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksistaan ja tehtävistään sekä laatia CV:n
2) Suulliset viestintätilanteet, small talk ja neuvottelu: opiskelija osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä työympäristössä mm. projektinhallinnassa.
3) Asiantuntijakirjoitelmat: opiskelija osaa viestiä asiakaslähtöisesti sekä suullisesti että kirjallisesti.
4) Ammattitekstit, dokumentit, tekniikkaraideri, ohjeistus ja ohjeet: opiskelija tunnistaa ja osaa käyttää oman alan keskeistä erityisterminologiaa.
5) metataidot: Opiskelijat osaavat projektinhallinnan perusteet sekä monipuolisissa verkkoympäristöissä työskentelemisen. Opiskelijat osaavat myös kehittää omaa osaamistaan koulutuksen jälkeen.
2E00EW92-3008
Opinnäytteen suunnittelu ja metodit -kurssi, tuttavallisemmin opparikurssi, painottuu seminaari-/opinnäytetyön aiheen ideointiin ja suunnitteluun sekä tutkimusmenetelmien ja tieteellisen kirjoittamisen perusasioihin tutustumiseen. Opparikurssi kuuluu suorittaa ennen toista opinnäytetyöhön valmentavaa toteutusta Opinnäyteseminaaria, mikä on hyvä ottaa huomioon omien opintojensa suunnittelussa ja aikataulutuksessa.
Kurssilla tehdään aiheeseen liittyviä tehtäviä, joille opiskelijan tulee varata aikaa kalenteriinsa kokoontumiskertojen välille. Keskeisimmät kurssitehtävät ovat Theseuksessa julkaistuihin opinnäytetöihin ja tiedonhakuun liittyvät tehtävät, opinnäytetyösuunnitelman ensimmäinen versio sekä haastattelu-, havainnointi- tai kyselytehtävä. Kurssin päätteeksi on tentti TUNI EXAMissa. Tenttiin valmistaudutaan jo kurssin aikana. Tehtävien tukena käytetään tunneilla läpikäytyä sekä kurssimateriaaleja. Opettaja: Maaret Salminen
Kokoontumiskertojen osalta opparikurssi alkaa 17.1. ja päättyy 14.3.2025. Kokoontumiset ovat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Kokoontumiskertoja on 7 seuraavasti: 17.1., 31.1., 7.2., 14.2., 21.2., 7.3., 14.3. Tarkempi työjärjestys esitellään kurssin alussa Moodlessa.
2E00EW78-3005
Keväällä 2025 kolme kurssia, jotka yhdessä muodostavat äänen ammatilliset opinnot
2E00EW78-3005 Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 5 - 5 op
2E00EW79-3005 Äänen jälkityöt ja miksaus 5 - 5 op
2E00EW80-3005 Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 5 - 5 op
VKO 3 AKU ja PSYKOAKU
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
- ihmisääni
VKO 4 MIKROFONIT ja STEROFONIA
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- Mikit
- Musan äänitys
- Stereofonia
VKO 5 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 6 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 7 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
VKO 8 JJ, Musiikin äänitys ja miksaus
VKO 9 LOMA
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 10LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 11 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 12 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 13 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 14 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 15 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 16 MIX
VKO 17 MIX
VKO 18 Lopetus, palautteet, podacastit
2E00EW80-3005
Keväällä 2025 kolme kurssia, jotka yhdessä muodostavat äänen ammatilliset opinnot
2E00EW78-3005 Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 5 - 5 op
2E00EW79-3005 Äänen jälkityöt ja miksaus 5 - 5 op
2E00EW80-3005 Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 5 - 5 op
VKO 3 AKU ja PSYKOAKU
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
- ihmisääni
VKO 4 MIKROFONIT ja STEROFONIA
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- Mikit
- Musan äänitys
- Stereofonia
VKO 5 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 6 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 7 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
VKO 8 JJ, Musiikin äänitys ja miksaus
VKO 9 LOMA
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 10LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 11 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 12 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 13 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 14 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 15 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 16 MIX
VKO 17 MIX
VKO 18 Lopetus, palautteet, podacastit
2E00EW90-3005
AV-alan asiakaslähtöinen tuotekehitys on 3. vuoden pakollisia opintoja. Kurssilla keskitytään asiakkaan tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtämiseen ja huomioon ottamiseen AV-alan tuotekehityksessä. Kurssilla harjoitellaan palvelumuotoilun työkalujen käyttöä sekä tehdään ideointi- ja kehittämistehtävä. Fokus on asiakaslähtöisessä videotuotannossa sekä vastuullisuudessa ja eettisyydessä. Tarkempi ohjelma esitellään kurssin käynnistyessä. Opettajat: Maaret Salminen (TAMK) sekä Henna Seppälä (vierailija, Videolle).
Kurssi alkaa orientaatiolla, joka on itsenäistä työskentelyä Moodlessa maanantaina 25.8. Tarkemmat oheet annetaan Moodlessa, joka avautuu saman päivän aamuna klo 9 mennessä.
Kokoontumiskerrat (7 kpl) ovat etänä Zoomissa maanantaisin klo 13–16 seuraavasti: 1.9., 15.9., 29.9., 6.10., 10.11., 24.11., 8.12. Kokoontumiskertojen välissä edistetään itsenäisesti ideointi- ja kehittämistehtävää. Itsenäisen työskentelyn osuus on keskeinen osa kurssin laajuutta (5 op), joten opiskelijan tulee varata kalenteriinsa työskentelyaikaa myös kokoontumiskertojen ulkopuolelle.
2E00EW97-3006
Noudata kurssialueella annettuja ohjeita esseen tai referaatin kirjoittamisesta, käytä siellä annettua mallipohjaa ja palauta tuotoksesi PDF-muodossa oman opintosuuntasi mukaiselle palautusalueelle. Muista ilmoittaa toteutuksen vastuuopettajille (ilmoitettu Moodlessa) sähköpostitse, kun olet palauttanut esseesi tai referaattisi ja halut siitä suorituksen. Jos olet palauttamassa samalle toteutukselle useampaa tehtävää, jokaisesta ei tarvitse erikseen viestiä laittaa vaan riittää, että asian hoitaa viimeisen palautuksen jälkeen.
2E00EW92-3007
Opinnäytteen suunnittelu ja metodit -kurssi, tuttavallisemmin opparikurssi, painottuu seminaari-/opinnäytetyön aiheen ideointiin ja suunnitteluun sekä tutkimusmenetelmien ja tieteellisen kirjoittamisen perusasioihin tutustumiseen. Opparikurssi kuuluu suorittaa ennen toista opinnäytetyöhön valmentavaa toteutusta Opinnäyteseminaaria, mikä on hyvä ottaa huomioon omien opintojensa suunnittelussa ja aikataulutuksessa.
Kurssilla tehdään aiheeseen liittyviä tehtäviä, joista keskeisimmät ovat haastattelu-, havainnointi- tai kyselytehtävä, opinnäytetyösuunnitelman ensimmäinen versio, sekä tentti. Tehtävien tukena käytetään tunneilla läpikäytyä sekä kurssimateriaaleja. Opettaja: Maaret Salminen
Opparikurssi alkaa 30.8. ja päättyy 11.10.2024. Kokoontumiset ovat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Tarkempi työjärjestys esitellään Moodlessa.
Kokoontumiskertoja on 7 seuraavasti: 30.8., 6.9., 13.9., 20.9., 27.9., 4.10., 11.10.